Futuristi ja peilimies istuivat vieretysten keinussa ja katselivat lasista kivipuutarhaa. Ikkunoiden takana välkehti meri, joka oli täsmällälleen peilimiehen rikotun lasin värinen.



”Zen –puutarha on ympäristömeditaation visuaalinen alusta, joka yhdistää ihmisluonnon osaksi luontoa ja edelleen osaksi suurempia kosmisia järjestelmiä.” Peilimies oli hartaalla tuulella.

”Sinulla ei tainnut olla aikaa pestä kaikkia noita kiviä.” Futuristin silmään pisti suttu prisman tyvessä.



”Yhtäällä Zen –puutarha on nähtävissä ympäröivän maiseman heijastumana projisoiden vuoret kiviinsä tai valtameren liikkeet kivimurskan haravoinnin kuviointiin. Meditaatio rakentaa yhteyden ja dynamiikan puutarhan ja ympäristön välille. Meditaatio aktivoi myöskin jännitteitä, harmoniaa ja akseleita Zen puutarhan omien elementtien välille ja auttaa kokijaa poistamaan puutarhaan liittymättömät todellisuudet vapauttaen mielen vaeltamaan vapaasti tässä tarkoin kontrolloidussa ympäristössä.”

Futuristia vaivasi ajatus joutua vastoin tahtoaan strippiklubissa sidotuksi tuoliin estradilla.



”Zen –puutarhan paradoksi on juuri tuon äärimmäisen kontrollin luonne vahingon tyyssijana. Voi olla, että puutarhan muoto on pysynyt muuttumattomana 500 vuotta jokaisen elementin ollessa tarkoin paikoilleen viritettynä – kivimurskan haravan jäljet, puun kasvaminen tai pikemminkin oleminen, sammaleen väri kiven ympärillä...mikään ei ole muuttunut, mutta silti on myönnyttävä siihen, että vähäisinkin tuulen vire saattaa puhaltaa havun puusta tai hiekan jyvän sijoiltaan ja koko työ on aloitettava alusta. Täydellisin inhimillinen kontolli julistaa pienimmänkin luonnon muutoksen ylivertaisuutta.”

”En voi kylliksi kiittää sinua siitä, että kutsuit minut tänne. Sinä olet pelastanut minut ahdingosta ja antanut minulle elämisen arvoisen elämän. Koska muuten meinaat viimein kirjoittaa kirgiisille?” Kirgiisi oli vetäytynyt orpokotijunaprojektin jälkeen viettämään avioelämää ja nyt hänellä oli lapsia. Futuristi tuijotti peilimiestä ja huomasi tämän kuuntelevan. Kirgiisi oli istunut liian pitkään yksin perheineen vuonon reunalla. Futuristin mielestä häneen oli korkea aika ottaa yhteys. Futuristi oli puhunut jo asiasta säätäjän kanssa, joka sanoi, että kirgiisille rakennettaisiin oma alumiininen saari.



”Pyrimme kontrolloimaan kaupunkeja, joissa asuu miljoonia ihmisiä ja unohdamme metsän. Kykenemme luomaan ihisluonnon ympäristöjä ilman luontoa. Puutarha on ikkuna ikuisuuteen.” Peilimies herkistyi ja loukkaantui itselleen sanottuaan tuon sana.

”Ikuisuuteen. Ikuisuus. Jos ei ole alkuräjähdystä, on vain ikuisuus. Tekisi mieltää asia jotenkin niin, että ihminen on ajan vanki, mutta aika on vain
ihmistä varten. Tai sitä järjestelmän aliosaa varten, jossa ihminenkin
on. Näin neutraalimmin ilmaistuna. Aika on kapseli. Ajasta ikuisuuteen...
Herää kysymys: Voiko kapselin rikkoa (ilman tuhoisia seuraamuksia)?,
Kannattaako tätä edes yrittää ja jos niin miksi?, Tekeekö joku tämän?,
Miksi joku haluaa tehdä tämän?” Futuristi ei puhunut välttämättä yksikseen, hän haastoi peilimiestä.

”Jos Zen –puutarha pyrkii luonnon elementtien väliseen harmoniaan, tasapainoon ihmisluonnon ja universumin välille, ei kaupungilla ole tähän aikaa. Ja ajasta on kyse. Oikeuttaakseen olemassaolonsa moderni ihminen on kehittänyt luonnottoman ajan ja keksinyt stressin. Ajan ja rahan stressiin kuoleminen on tappio – konkurssi, tähän perustuu rahatalous.” Peilimies oli hyvin pettynyt kommunismiin ja eli jatkuvassa täyteen anarkiaan sortumisen pelossa.



Futuristi puolestaan ei ollut laisinkaan politiikkaan orientoitunut. Häntä kiinnostivat ministerit, mutta eivät puolueet. ”Aika ei ole rahaa. Ajan kapseli on monitasoinen. Se estää meitä tulkitsemasta
lähiympäristön tapahtumia (aika-akselilla). Tulkintamme on usein
aikasidonnainen. Tietomme on aikasidonnaista. Kuitenkin tarkkailemalla
etäällä olevia kohteita, vastaanotamme historiallista dataa. Joskus
erittäin vanhaakin. Tämä on mielenkiintoista. Voiko kauas katsomalla
nähdä jotain joka kertoo omasta historiastamme?”

”Kaupungin on oltava komposti.”

”Aika on mielenkiintoinen suodin. Suojajärjestelmä? Datafiltteri. Aika
poistuu -> liikaa dataa. Jos tämä pitää paikkaansa, nostamalla
kapasiteettia ajan suoja katoaa itsestään. Luonnolla ON omat
suojajärjestelmät. Siksi olemme. Aika kuuluu ehdottomasti niihin. Mikä
on ajan opetus?

Big Bang... Se kuulostaa yhtä typerältä kuin maapallon litteys tai
auringon kierto maan ympäri. Jenkkien horinoita. Saatana. Epävakaus.
Paranoia. Pitää olla uhkakuva, jotta voi perustella toimensa. Voiko
uhkakuvan ottaa pois ja asettaa sen tilalle vain yksinkertaisesti
tavoitteen?

Alkupiste - loppupiste. Ikuinen paskanjauhaminen pisteestä. Hirveää
sontaa. Reiästä jauhaminen on hedelmällisempää. Putkesta vielä parempi.
Kaaret ja syklit. Spiders and flies.” Kun futuristi puhui tämän, puhui hänessä säätäjä. Futuristi näet muisti kaiken, mitä ihmiset olivat sanoneet ja joskus tahtomattaankin toisti näitä totuuksia.

”Metsässä kuoleminen on uuden elämän alku. Kun puu kasvaa, se on herkkä ja taipuisa. Kun siitä tulee kova ja kuiva, se kuolee. Kovuus ja voima ovat kuoleman kumppaneita. Taipuisuus ja heikkous ovat reikkauden ja läsnäolon manifesteja. Kun ihminen syntyy hän on heikko ja taipuisa. Kun ihminen kuolee, hän on kova ja turta. Mikään mikä kovettuu ei voi voittaa. Olen katsellut liikaa Stalkeria.” Sitten peilimies hiljeni.

”Kenraalilla on miekka (malli jostain 1100 luvulta). Ei rystysuojaa.
Suora. Suorassa miekassa on tietenkin ajatuksena tuo "kaksiteräisyys". Käyräsapeli. Paljon viisaampi laite (Turkit, Tataarit ja Mongoolit.
Noudattaa silti täsmällistä yksinkertaisuuden kaavaa). Suora miekka on
apinan keppi. (kepillä ei pääse helposti esteen taakse. paitsi jos se on
käyrä...) Mainitsit taannoin suufit. Hekin olivat salajaimystöä. Salaaminen on
ainakin hyvä markkinointikeino. Ja tietenkin kontrolloitu tiedonhallinta
on myös hallintakeino. Näiden kombinaatio on erittäin tehokas
yhdistelmä.” Futuristi katseli peilimiestä, joka ei enää reagoinut.



Hän miettii Zen –puutarhaa ja hän miettii kaupunkia. Hän haluaa uuden kaupungin puutarhan – city Zen –puutarhan saavuttaakseen jälkiurbaanin meditaation. Hitauden kaupunki, akupunktion kaupunki, uusi kaupukinomadi – kompostissa, puutarhana. Tämä on tehtävä. On oltava kyllin herkkä nähdäkseen horisontin ja valmis kuolemaan pystyäkseen esittelemään tulevaisuuden heijastukset.

Futuristi istui peilimiehen kanssa keinussa ja katseli puutarhaa. Murskattu lasi oli siloiteltu tasaiseksi matoksi, jolla suuret lasiset kivet lepäsivät. Ikkunoista tulviva valo läikehteli kivien sisällä ja niillä oli jokaisella erivärinen varjo ja varjon sisällä heijasteli liekki. Pian silmä ei enää jaksanut tarkentaa lasimurskan kimmellykseen, vaan säihkeestä tuli yhtenäinen tarkentamaton valotaso, jonka päälle nuo suuret kivet nousivat leijumaan. Futuristi tunsi sielunsa liikkuvan rintakehässään. Eikä välttämättä vain yhden sielun. Hän keinui aivan hiljaa ja leijui kivien seassa.